Viikko 6

13.02.2012 13:06

Valtiopäivien avajaisviikko lähti käyntiin isoilla aiheilla, eli kuntarakennekarttojen ja puolustusvoimien lakkautettavien yksiköiden julkaisulla. Molemmista aiheista on oletettavissa opposition välikysymys. Tilanne monenkaan maakunnan kohdalla ole helppo ja meillä esimerkiksi Kotkan rannikkopataljoona on lakkautettavien listalla. Alue kärsii jo nyt yksityisen puolen rakenteellisista muutoksista varsin rankasti. Työttömäksi jäävien ihmisten lisäksi huolta tuli myös merialueen rajavalvonnasta sekä öljyntorjunnasta, joissa molemmissa puolustusvoimilla on ollut vahva rooli. Kuntakartan osalta oli Kymenlaakson esitys odotetunlainen, mutta Etelä- Karjalan yhdistäminen yhdeksi kunnaksi tuntuu aika rajulta, vaikka muistammekin aiemman Saimaakaupunki- idean.

Ryhmä järjestäytyi ja jatkamme johdossa samalla kokoonpanolla. Myös puhemiesten vaali meni edellisen kerran mukaisesti eli Eero Heinäluoma jatkaa. Valtiopäivien avajaisissa oli ilo kuunnella kun kaksi Suomen tasavallan ykkösnimeä eli presidentti ja puhemies ovat molemmat demareita.

 Puolueen kevätkauden avausta vietettiin yhdessä eduskuntaryhmän, puoluehallituksen ja piirien kanssa Haikon kartanossa. Kävimme yhteisellä työskentelyllä läpi ajatuksia kehysriiheen, kuntauudistukseen ja syksyn kuntavaaleihin. Oli hyvä idea koota kaikki samaan paikkaa. Puoluehallituksessa jatkoimme, tietysti poliittisen tilanteen ohella, puoluekokousasioiden valmistelua ja taloustyöryhmässä valtiontalouden kehysriiheen valmistautumista.

 Tapasimme myös teollisuuden palkansaajat, joilla huolta tulevaisuuden aloista ja elvytyksestä. Ay puolella vasemmiston ja erityisesti demareiden asema säilyy vahvana, esimerkki tästä saatiin kun Metallin ja JHL:n ehdokasasettelussa muutaman tuhannen joukosta löytyi vain jokunen promille.

 Liikunnan ja urheilun puolella kokoonnuimme puolueen liikuntafoorumilla miettimässä kuntavaalitavoitteita. Kävin palelemassa Suomi-Venäjä jääkiekko- ottelussa stadionilla ja näin kokemus ulkona pelatusta matsista on saatu.

 Perjantai-iltana olin juhlapuhujana Kymenlaakson liikunnan vuoden urheilijoiden palkitsemistilaisuudessa. Viikonloppu sujuikin Nuorten Kotkien parissa kun kokoonnuimme hallituksen kokoukseen, järjestöpäiville koulutukseen ja edustajiston kokoukseen. Valmistaudumme 2013 juhlistettavaan Nuorten Kotkien 70. juhlavuoteen ja siinä pidettävään kansainväliseen leiriin Sauvossa.

 Sirpa Paatero

Kommentoi

Viikko 5

06.02.2012 13:32

Presidentin vaalien toinen kierros ja tuloksena selvä Niinistön voitto. Äänestysaktiivisuus tippui eduskuntavaalien tasolle, eli suora kansanvaali ei pelkästään aktivoi, jollei löydy hyvää ehdokasta kenelle antaa äänensä. Ilahduttavaa oli, että monet aiemmin vähemmän aktiiviset nuoret löysivät Haavistosta ehdokkaansa. Kun euro- ja eurooppakielteiset ehdokkaat tippuivat jo ensimmäisellä kierroksella, vaaleista tulikin merkittävästi perinteisempi: Näimme kilvan konservatiivin ja liberaalin ehdokkaan välillä.

Halosen ensimmäisen valinnan kohdalla oli kyse jostakin uudesta. Naisesta ja yksinhuoltajasta, kuka ei kuulunut kirkkoon tuli erinomainen presidentti Suomelle. Nyt ensimmäistä kertaa ehdokkaana oli vihreä, siviilipalveluksen suorittanut ja rekisteröidyssä suhteessa elävä ehdokas. Ehkä kampanjoiden pituus oli vaikuttamassa, kun Niinistöstä on monessa paikassa tehty presidenttiä jo monen vuoden ajan. Oma viikkoni vaaleihin liittyen alkoi upeasti Ultra Bran ja kymmenien muiden artistien konsertissa Haaviston kampanjan tukemiseksi.

Puoluehallituksessa jatkettiin aloitteiden käsittelyä ja selkeytettiin linjaamme kuntarakenneuudistukseen. Samoin keskustelussa tulee lähiaikoina olemaan puolustusvoimien esitys varuskuntien karsimisesta. Vielä jos Kreikan seuraava tukipaketti tulee tähän vaalien jälkeiselle viikolle, ei valtiopäivien avauskeskustelun aiheista tule pulaa. Kuntarakenneuudistus on hieman kummallisessa vaiheessa, koska Keskusta haluaisi tehdä myös perusteiltaa lähes saman sisältöisen uudistuksen, mutta ei halua olla tekemässä sitä yhdessä hallituspuolueiden kanssa.

Järjestöpuolella kokoonnuimme valmistelemaan Nuorten Kotkien tulevia tapahtumia. SLU johtamisvaliokunta kävi läpi miten jatketaan rakenneuudistuksen kanssa, ja vaikuttamisvaliokunta kävi läpi kunnallisvaaliteemoja. Kuntarakenneuudistusta liikunnan osalta voisi vielä kirkastaa nykyisestään. Myös aluehallitouudistus tuntuu hämmentävän alueilla. Viikonloppuna olivat koolla SLU:n alueiden aktiivit miettimässä yhteiseen päätöksentekoon siirtymistä, ainakin osittain.

Muihin töihin liittyivät tapaamiset energiatehokkuutta kehittävän yrityksen edustajien kanssa. Samaan sarjaan kuului myös tutustuminen Euroopan suurimpaan ja nykyaikaisimpaan moottorikelkkatehtaaseen. Kotkassa meneillään on kiivas keskustelu päiväkoti- ja kouluverkkoesityksestä. Nykyisissä tiloissa mahtuisi opiskelemaan n. 1000 lasta nykyistä enemmän ja edellisen selvityksenkin jälkeen on lasten määrä vähentynyt viidellä sadalla. Kanttia kysytään, jos kantaa huolta kunnan taloudesta.

Talvi on iskenyt tällä viikolla ihan kunnolla, kerran pääsin hiihtämään ja muuten on mennyt kävelyyn ulkosalla. Loppuviikosta on koko maassa ollut pakkasta – 30 asteen pintaa, mutta kaunista etenkin pohjoisemmassa Suomessa.

Kommentoi

Viikko 4

31.01.2012 15:56

 Viikko alkoi presidentinvaalien kommentoinnilla kaikissa medioissa. Kävimme paikallisesti tilannetta läpi piirihallituksessa tiistai-iltana. Lopputulos oli jotakuinkin sama kuin laajemmassa keskustelussa puoluehallituksessa, puoluevaltuustossa ja eduskuntaryhmän yhteiskokouksessa. Presidentinvaali on henkilövaali ja oma kampanjamme ei tuntunut lähtevän käyntiin alkumetreillä. Pieni spurtti tuli vuodenvaihteen jälkeen, mutta ei kantanut kovin pitkälle.

Puoluevaltuuston ja eduskuntaryhmän yhteiskokouksessa olivat paikalla molemmat toisen kierroksen ehdokkaat. Suosionosoituksista päätellen sekä haastatteluiden perusteella kallistuminen Pekka Haaviston taakse on vahva. Puolueena emme kuitenkaan ottaneet kantaa kummankaan puolesta. Viime kerralla vihreät tukivat koko puolueena Tarja Halosta. Näin ollen yhtenäisyyttä on kampanjoinnissa löytynyt aiemminkin. Tuntuu olevan kansanliiketunnelmaa kuin 12 vuotta sitten. Siinä kaikki on mahdollista, vaikka näin ei niin alun perin pitänyt olla. Ulkopoliittinen osaaminen ja arvomaailma ihmisoikeuksien puolestapuhujana ovat Haaviston vahvuudet.

Maakuntaliitossa valmistuu energiakaava ja alue on saanut positiivista huomiota Haminan energian päättäessä yksistään rakentaa 38 uutta tuulivoimalaa. Valtuustossa oli muutamia kaavoja ym. mutta ryhmässä vakavaa keskustelua koulu- ja päiväkotiverkkoselvityksestä. Tilanne on kinkkinen: Taloutta on korjattava, jotta nykyisiin kouluihin mahtuisi 1000 oppilasta enemmän. Edellisen selvityksen jälkeenkin on hävinnyt 500 oppilasta, joten seiniä on aivan liikaa, mikä syö myös voimavaroja opetuksesta. Valtuustoaloitteissa pitäisi olla sääntö, jonka mukaan niitä voisi tehdä vain kaupungin päätösvaltaan kuuluvista asioista.

TUL vietti 93. vuosijuhlaansa upeasti presidentti ja ministeri sekä useita muita vieraana. Jaoimme vuoden urheilijan, valmentajan ja joukkueen palkinnot sekä presidentille liiton arvokkaimman ansiomerkin. Tapasimme Eestin järjestöjen kanssa, joiden edustajat kilpailivat myös viikonloppuna pidetyssä TUL mestaruuspaineissa Porvoon Weikkojen 110 v juhlaottelussa. Kävimme myös onnittelemassa seuraa, kun järjestimme strategiatyöryhmän kokouksen samaan kaupunkiin. Pidimme palaverin ENGSO:n puheenjohtajan kanssa tulevaisuuden yhteistyöstä. SLU hallitus oli myös koolla Nuoren Suomen ja Kunnon kanssa pidetyn yhteisseminaarin jälkeen, teemalla onko yhdistymiselle edellytyksiä. Viikkoon mahtui myös UKK instituutin omalta osaltani ensimmäinen kokous sekä Olympiakomitea, jossa laitettiin pääsihteerin paikka hakuun.

Muitakin palavereita mahtui viikkoon, kuten Marokon lähettilään tapaaminen tämän eduskuntakauden yhteistyön aloittamiseksi. Puolueen taloustyöryhmä jatkoi työtään pohjustamalla kehysriihtä varten omia näkökulmiamme. Lunta ja pakkasta on molempia mahtunut viikkoon, nyt on oikeasti talven oloista, niin kuin pitääkin.

Kommentoi

Viikko 3

24.01.2012 11:36

Presidentinvaalin ensimmäinen kierros on käyty ja lopputulos on yllättävä kahdelta puolelta. Ensin petyin Lipposen viidennestä sijasta, mutta sitten iloinen, että toisella kierroksella on Niinistöä vastassa Haavisto. Hienoa on, että toinen kierros tuli reilusti. Mietin, onko muiden puolueiden kannattajilla ollut viimeiset 30 vuotta tälläinen hämmennys, kun oma ehdokas ei ole viimeisellä kierroksella.

Valinta Niinistön ja Haaviston välillä ei henkilökohtaisesti ole vaikea arvojen ja kansainvälisen kokemuksen puolesta. On sitten kyse arvomaailmasta tai ulkopolitiikan osaamisesta ja tekemisestä. Luulen että tilanne menee yllättävänkin jännäksi. Vaalityötä tehtiin loppumetreillä pienellä stempillä ja kelit oli paljon leppoisampia, kun Halosen kampanjassa, jolloin muistan lähes 30 asteen pakkaskelit.

 Urheilugaala ja urheilijoiden apurahojen jako kesälajeihin aloitti viikon. Omat äänestykset toteutui aika hyvin ja iloinen erityisesti Kaakonkulman menestyksestä Vehkalahden Veikot ja Teemu Pukki palkittuina ja ensimmäisen vuoden urheilija tittelin saanut Heikki Hasu palkintoja jakamassa. Urheiluasiat olivat ohjelmassa myös TUL lajivastaavien sekä piirien puheenjohtajien tapaamisessa. Urheilun lisäksi kokoontui nuorisoasian neuvottelukunta ja kulttuuripuolen uusia juttu oli Teoston kulttuurikummitoiminnan aloitus Kymessä.

Eduskunnassa ovat olleet koolla useammat valiokunnat ja talous sekä valtiovarat antoivat omat lausuntonsa Euroopan taloussopimuksesta perjantaina. Taloussopimus budjettikureineen ja automaattisine sanktioineen oli myös aiheena aamu TV:ssa. Tarkoitus oli puhua hallitusyhteistyöstä, mutta keskittyminen oli vain Tuomiojan ja Kataisen nokittelussa Suomen linjasta. Puoluekokoukseen valmistautuminen on aloitteiden vastausten vaiheessa ja energiatyöryhmällä kävimme niiltä läpi perjantai-iltapäivänä.

Kommentoi

Viikot 1 & 2

16.01.2012 14:06

1. Viikko

Vuoden ensimmäinen viikko oli lomaa, sillä vietimme Petran kanssa äiti-lapsi laatuaikaa matkustaen kahdestaan Budapestiin. Petran koulukin alkoi sopivasti vasta loppiaisen jälkeen ja ensimmäisen kerran olimme reisussa aivan kaksin. Kiersimme kaupunkia, ihastellen siltoja ja rakennuksia, tutustuimme museoihin, kirkkoihin ja näyttelyihin. Nautimme kylpylästä, hieronnasta, perinteisestä unkarilaisesta ruoasta sekä kylmään talveen sopivasta lämpimästä punaviinistä. Kävelimme paljon ja ajelimme hyvin toimivilla paikallisilla metrolla, ratikoilla ja busseilla.

Unkarin polliittisen tilanteen näkökulmasta olimme paikalla merkittävällä viikolla, koska tuolloin Unkari hyväksyi uuden perustuslain. Unkarin parlamentista ja suurlähetystöstä saimme hyvän kuvauksen tapahtumista, joita muuten pystyi seuraamaan Helsingin Sanomien kautta, kiitos internetin. Unkarin uusi perustuslaki antaa vallassa olevalle kansallismieliselle oikeistopuolueelle mahdollisuuden puuttua oikeuslaitoksen, median ja pankin toimintaa. Päätöstä olisi täysin mahdotonta hyväksyä muissa Euroopan maissa ja esimerkiksi Yhdysvaltain lähetystö ei osallistunut perustuslain kunniaksi järjestettyyn juhlaan. Laikien valmistelua on heikennetty niin että suuri osa päätöksistä tehdään yksittäisten edustajien lakialoitteista ilman muuta valmistelua ja paikallaolo sekä äänestäminen sovitusti on sakkorangaistuksen uhalla pakollista edustajille.

Poliittista tilannetta kuvaa myös edellisen pääministerin asettaminen syytteeseen ja pidättäminen aiemmassa mielenilmauksessa. Oppositio on ollut varsin hajanainen, mutta alkaa nyt koota voimiaan. Maan talous ei näytä olevan kovin vahva, ja voi vain kuvitella lisää mielenilmauksia tulevan. Käydessäni pakkovallan museossa katsomassa natsien sekä kommunistien mielivaltaista toimintaa Unkarin lähihistoriassa tuli paha olo siitä lyhyestä muistista, joka tuntuu ihmisillä asioiden suhteen olevan.

 Toinen viikko

Presidentinvaalien ennakkoäänestys alkoi keskiviikkona ja olimme liikkeellä viikon aikana useamman kerran. Gallubit eivät näytä hyviltä, mutta toisaalta erot ovat niin pienet että toisella kierroksella voi olla vaihtoehdoista useampi. Aloitimme maanataiaamuna Heinäluoman kanssa kauppakeskus Pasaatissa, tiistaina kokoontui vaalityön kansalaisryhmä, keskiviikkona kannustimme ihmisiä äänestämään Kotkan torilla ja lauantaina ehdokas Lipponen oli vierailemassa Karhulan torilla. Kymessä on kiertänyt kiitettävä joukko AY- johtajia, joiden tuki onkin erittäin tärkeä. Tällä viikolla paljastui jo hieman sitä todellista Niinistöä, kuka nostaisi lakkosakkoja, heikentäisi työttömyysturvaa eikä katsoisi pahalla eläkeiän korotusta.

Puoluetyö käynnistyi myös oman yhdistyksen, puolueen talous-, kunta- ja ymparistötyöryhmien sekä puoluehallituksen osalta. Taloustyöryhmässä SDP:n pitkälinja näyttäisi säilyvän ja vakavuutta asiaan toi luottoluokittajan arviot Euroopan maiden osalta. Nyt on Euroryhmässä jäljellä enää neljä valtiota, joille luottoluokittajat antavat parhaan mahdollisen tuloksen. Meidän linja on selkeä suurituloisten verotuksen korottamisesta ja suhdanne-elvytyksen tarpeesta. Tosi asiat tunnustaen on myös todettava, että uusilta säästöiltä ei voitane välttyä.

Euroopan taloussopimuksesta tai enemminkin sen tulkinnoista kuulimme kokoontuneessa valtiovarain valiokunnassa. Kuntarakenneuudistus sai lommon alkuunsa kun ensin viime kesänä Virkkunen antoi kipinän pakkoliitoskeskustelulle ja nyt virkamiestyönä valmisteltu kuntakartta oli vuodettu Suomen Kuvalehden sivuille kaikkien reposteltavaksi.

Järjestötyö käynnistyi myös Nuorten Kotkien puheenjohtajiston ja hallituksen kokouksella.

Aloitimme myös keskustelun puoluee järjestöfoorumin järjestämiseksi kevään aikana.

Urheilun osalla tapasin alueen uuden urheiluakatemian vetäjän ja sain päivitettyä tilanteen. Huippu-urheilutyöryhmä on aloittamassa kierroksensa Kotkasta, jossa mukana noin 180 nuorta urheilijaa, useassa eri lajissa. Helsingissä kävin äänestämässä urheilugaalaa varten omat ehdokkaani. Katsotaan miten ne meni sitten Gaalassa, kunhan äänet on laskettu.

Kommentoi

Viikot 51 & 52

09.01.2012 16:36

Vuoden viimeiset viikot eivät nostaneet talousennustusten osalta juhlatunnelmaa, vaan enemminkin synkistivät sitä. Kun olimme juuri tehneet budjettia, vielä syksyllä näkyvissä olevan 1.8 % kasvulle, olivat kaikki valtiovaranministeriön, Suomen Pankin ja eri tutkimuslaitosten ennusteet kääntyneet vielä hitaamman kasvun linjalle. Esimerkiksi valtiovarainministeriön kasvuennuste 0.4 % tarkoittaa, että maaliskuun budjettiriihessä on välttämätöntä tehdä lisää sekä tulojen että säästöjen puolelle. Ei kuitenkaan voi vain säästää, sillä kaikki pienetkin elvytysvarat on käytettävä työllisyyden kasvattamiseen.

Viimeisellä viikolla eduskunnassa puhuttiin ja äänestettiin budjetista, johon tehtiin 40 miljoonan lisäykset valtiovarainvaliokunnassa ja sen jaostoissa, joihin pääsin nyt ensimmäisen kerran osallistumaan. Näistä sekä eurokriisin vaiheista olin myös Etelä-Karjalan radion haastattelussa. Pidimme Kymen edustajien palaverin, jossa vaihdoimme puheenjohtajuuden Keskkustalle Ruokolahdelle. Eduskunnan muista kokouksista olivat koolla terveyden edistämisen työryhmä, jossa suunniteltiin ensi vuotta.  Kokoonnuimme oman eduskuntaryhmän työvaliokunnan kanssa käyden läpi mennyttä reilua puolta vuotta ja mihin pitää varautua ensi vuonna.

Muita kokouksia oli enää vähemmän, mutta SLU johtamisvaliokunta sekä työyhteisöliikunnan puheenjohtajisto pistivät askeleita seuraavaan vuoteen. Työyhteisöliikunnalle on tarvetta, kun puhutaan työssä jaksamisesta, työhyvinvoinnista ja eläköitymisiän nostosta.

Joulun vietto sujui edellisten vuosien tapaan kotosalla ja sukulaisissa. Oikeasti on mukavaa tehdä joulu parissa päivässä oman perheen kanssa valmiiksi ja koota porukkaa meille, tänä vuonna kokonaisvahvuus oli neljätoista henkilöä. Pyhäpäivät vietetään perheen ja suvun kanssa sekä välipäivät hissuksiin kotosalla puuhastellen. Kaivattu rauhoittuminen, lepo ja käytännön asioiden hoito kotosalla sopivat hyvin päiville, jolla allakka on täysin tyhjä ja puhelin ja sähköpostikin pysyvät varsin hiljaisina. Vuoden vaihtuessa matkasimme nuoremman lapsen kanssa kohti Budabestia viettämään äiti-tytär laatuaikaa.

Kommentoi

Viikko 50

19.12.2011 14:20

Maakuntavaltuustossa äänestimme maakuntajohtajaksi Juha Haapaniemen ja hyväksyimme maakunnan energia- ja ilmastostrategian. Viikon valtakunnallisesti kiinnostavin uutinen oli Ylen rahoitusmallin varmistuminen. Malli oli hallitusohjelmassa päätetty esittää ennen joulua, ja näin myös kävi. Hieno päätös tuli pitkällisen väännön päätteeksi. Nyt mallista saatiin sosiaalisesti oikeudenmukaisempi päätös, joka ei sisällä markkinavoimien valvontaa Ylestä. Sekä hallitus että oppositio sitoutuivat siihen, että Ylen rahoitus on nyt turvattu pitkälle linjalle.

Eduskunnan suuressa salissa tiivis viikko tarkoitti Afganistan- selontekoa, välikysymystä ja valtion budjettia. Perussuomalaisten oma välikysymys tussahdukseksi ja vahvistaa mielikuvaa puoleen heikosta yhteistyökyvystä. Keskustelu käytiin “hyvä vai paha euro” – teemalla, hieman edellisen viikonlopun huippukokousta vielä läpikäyden

Valtiovarainvaliokunnassa saatujen selvitysten mukaan varsin moni yksityiskohta on yhä auki. Kukaan ei esimerkiksi tiedä miten 0.5 % rakenteellisen alijäämän raja määritellään. Määräenemmistö tai yksimielisyys- keskustelu päättyi pääministerin selkeään linjaan suuressa valiokunnassa. Muiden kokoomuslaisten ja entisen pääministerin Matti Vanhasen linjojen mukaan sekin on yhä epäselvää. Talousvaliokunnassa käytiin läpi väliaikaisen välineen kasvattamista muutamassa ylimääräisessä kokouksessa. Osallistuin keskusteluun aihepiiristä myös Sorsasäätiön ja vasemmistofoorumin seminaarissa ja YLEn valtakunnallisessa sekä maakuntaradiossa. Samoista asioista puhuttiin myös Suomen Pankin 200- vuosijuhlissa.

Budjetti kasvoi valtionvarain valiokunnan käsittelyssä 40,4 miljoonaa euroa, eli kohtuullisesti. Valiokunnassa tehtiin pieniä lisäyksiä joilla yritetään parantaa työllisyyttä. Työpaikoista keskusteltiin myös yrittäjien aamupuurolla ja maakaasuyhtiö Gasumin tapaamisessa. Valtion talouteen tehtävistä tuloutuksista puhutiin Veikkauksen hallintoneuvoston kokouksessa.

 Erilaisia talousennusteita tulee juuri ennen joulua, joiden pohjalta yritämme muodostaa kokonaiskuvaa puolueen taloustyöryhmässä. Vuoden viimeinen puoluehallitus kävi läpi yleistä poliittista tilannetta, keskustellen myös puoluekokouksesta.

Järjestöpuolella kokoontuvat Nuorten Kotkien puheenjohtajisto sekä TUL- työvaliokunta.  Kuntaliiton ryhmällä teimme omaa esitystämme varatoimitusjohtajan valitsemiseksi. Ehdin myös osallistua “Onko politiikalla sukupuolta” – seminaariin ja Kotkalaisen vierasryhmän tapaamiseen sekä oman eduskuntaryhmän järjestämään glögijuhlaan. Viikonloppuna olinkin ihan kotosalla, vietimme pientä joulua koko perheen kesken. Ehdin myös ostamaan ensimmäiset lahjat, osallistumaan pipareiden leipomiseen ja Kymin kirkolla perinteiseen joululaulutilaisuuteen.

1 kommentti

Viikko 49

12.12.2011 15:20

Viikon tärkein puheenaihe oli Euroopan talouskriisi ja siihen liittyvä huippukokous, jossa aiheena Saksan ja Ranskan muutamaa päivää aiemmin tekemä esitys muutoksista Euroopan pysyvän vakausrahaston (EVM) sääntöihin. Esityksiä olisi tarvittu meneillään olevan kriisinratkaisemiseksi. Pysyvä vakausmekanismi toteutuu nopeimmillaan ensi kesänä. Suomi ei voi hyväksyä ajatusta yksimielisyydestä luopumisesta rahaston päätöksenteossa, emme myöskään kannata van Rompuyn ajatusta sijoittajavastuusta luopumisesta. Mielenkiintoiseksi tilanteen sisäpoliittisesti kun kokoomuksen sisältä kuului pitkin viikkoa hallituksen linjasta poikkeavia kannanottoja määräenemmistöisen päätöksenteon puolesta. Puheenjohtaja Urpilainen kuitenkin puolusti hallituksen kantaa voimakkaasti saaden tukea myös Paavo Lipposelta puolueen järjestämässä Entäs nyt Eurooppa- seminaarissa. Seminaarissa pohdittiin millaista Eurooppaa haluamme olla tekemässä ja vahvoina teemoina olivat vakaa, sosiaalinen, demokraattinen ja työtekijöiden oikeuksista huolehtiva valtioiden liitto. Eurotaloutta käytiin läpi myös puoluehallituksessa, eduskuntaryhmässä sekä valtionvarainvaliokunnan kokouksessa. Valiokunnissa saatiin valmiiksi kaikki lausunnot ja mietinnöt budjettimietintöä lukuun ottamatta.

Itsenäisyyspäiväjuhlat sujuivat mallikkaasti, eikä suurempia kommelluksia sattunut ainakaan meidän porukalle. Tarja Halonen emännöi viimeisen kerran itsenäisyyspäiväjuhlia ja kutsuttuina oli runsaasti eri kansalaisjärjestöjen aktiiveja. Sunnuntaina juhlittiin perinteistä koko perheen pikkujoulua joulupukkeineen Tiutisen työväentalolla puoleaktiivien kanssa. Keskiviikkona Lipposen vaalityötä vauhditettiin Helsingissä Kolmen sepän patsaalla kynttilöitä jakaen. Joulupuuroa jaettiin sitten Karhuvuoressa lauantaina. Liikuntajärjestöistä kokoustivat SLU ja Olympiakomitea, joiden lisäksi kävin puhumassa Kalvolan Iskun 70 vuotisjuhlassa Hämeenlinnassa. Loistava osoitus talkootyön teosta oli juhlapaikkana ollut halli, jonka kunnostamiseen oli mennyt kuusi vuotta ja kymmeniä tuhansia vapaaehtoisten työtunteja.

Kommentoi

Viikko 48

07.12.2011 12:00

Paikanpäältä saa huomattavati paremman kuvan asioista kuin papereista. Tämä tuli taas todettua kun kävin tutustumalla Karhulan klubitalon, eli mielenterveyskuntoutujien, toimintaan. Karhulan klubitalo on upea yhteisö jossa jokainen on arvokas ja tehtäviä voi tehdä oman kunnon mukaisesti. Kävin myös tutustumassa ammattikorkeakoulun huyvinvointihankkeisiin ja puhumassa oman työväen yhdistyksen juttutuvassa. Kymen demariedustajilla ja avustajilla oli yhteistapaminen piirin johdon kanssa eduskunnassa, miettien miten parhaiten osallistumme presidentinvaalien toteutukseen ja muuhun piirin alueen tapahtumiin.

Eduskunnan viikko meni neuvoteluissa valtion budjetin lisäyksistä ja eduskuntaryhmän asioissa. Euroopan talouskriisi keskustelutti myös tällä viikolla. Suurin osa alkaa olemaan sitä mieltä, että ratkaisujen löytymisellä alkaa olemaan kiire. Ilahduttavaa oli raamisopimuksen syntyminen maanantaiyönä. Olemme päässeet takaisin maata vakauttavaan sopimuskulttuuriin, josta kiitos erityisesti ministereille Ihalainen ja Urpilainen. Näistä aiheista keskusteltiin myös Suomen Pankissa, jossa kävimme ryhmän kanssa viereilulla torstai-iltana. Sieltä käsin katsottuna näyttää siltä, että euro pysyy valuuttanamme. Ympäristövaliokunta järjesti seminaarin “Ihminen ja ympäristö” ja keskusteli myös alkaneen ilmastokokouksen asioista. Tapasin Cleantech Finlandin ja TVO edustajia myös talousavaliokunnan asioita sivuten.

Kuntaliiton hallitus sekä valtuusto ja puolueen kuntafoorumi lauantaina pureutuivat kuntarakenneudistuksen etenemiseen. Paine uudistuksiin on vahva, mutta edessä on perusteellinen keskustelu tärkeästä aiheesta. Keskustan lisäksi myös omasta porukasta uudistuksen vastustajia. Tammikuussa esitykset ja helmikuusta aluekierrokset, jonka jälkeen ollaan valmiimpia varsinaisen lainsäädännön tekemiseen kriteerien osalta.

Viikkoon mahtuivat myös Nuorten Kotkien kansainvälinen työryhmä, ABN eli pohjoismaisten kotkien nuorten seminaarivierailu eduskuntaan ja Anjalankosken lukiolaiset, joille yritimme kuvata eduskuntatyötä. Viikonlopun aikana presidenttiehdokkaamme Paavo kiersi Kymessä ja olin mukana päivän Kouvolassa Sami Hyypiä areenalla sekä Haminassa illan. Paavo piti myös kuntafoorumin päätöspuheen.

Koko viikko meni kyllä hieman flunssan vaivatessa niin että lähes kaikki illat jäivät töiden osalta vajaiksi. Harmittavaa on flunssan kanssa myös se, että mitään kuntoilua ei ole voinut harrastaa.

Kommentoi

Viikko 47

29.11.2011 15:45

Maanantaina oli Nuorten Kotkien työntekijöiden tapaaminen. Sosiaaliseen mediaan liityvän koulutuksen jälkeen oli hetki keskinäiseen tapaamiseen vapaammissa merkeissä. Eduskunnan viikossa suurin keskustelu käytiin valtiontalouden kehyksistä koko neljälle vuodelle. Olemme eri mieltä opposition kanssa tarkistustarpeesta taloudessa, me haluamme edetä suunnitellusti hallitusojelman mukaan, eikä hötkyilemällä pelkillä säästöpuheilla. Esitimme keskustelussa tuottavuusohjelman ja muilla perusteilla tehtyjen ulkoistusten taloudellisten vaikutusten tutkimista. Tälle olisi tarvetta kuntapuolella, jossa erityisesti terveydenhuollon osalta on ajauduttu tilanteeseen, jossa monikansalliset julkista tukea saavat yritykset kiertävät veroja ja maksavat omistajilleen hulppeita osinkoja. Saas nähdä uskaltavatko kokoomus ja vihreät lähteä kannattamaan tätä selvitystä. Tiukalta tuntuu myös joidenkin puolueiden suhtautuminen rahoitusmarkkinaveroesitykseen, joka etenee tällä hetkellä Euroopan tasolla.

Puolueen talousryhmä oli koolla Suomen Pankissa, eikä kovin valoisia uutisia ole tarjottavana sieltäkään. Euroopan tilanne muuttuu nopeasti, ja tällä erää suurin ongelma tuntuu olevan Italia. Yhä edelleenkään emme ole suostumassa eurobondeihin, vaikka komissaarikin niitä tuntuu esittävän. Torstaina kokoontuivat puolueen työryhmien puheenjohtajat ja sihteerit virittäyen pikkuhiljaa puoluekokoukseen.

TUL työvaliokunta haastatteli ehdokkaita liikuntapäällikön tehtävään ja lauantaina hallituksen kokouksessa tästä tehtiin myös päätös. Kisakeskussäätiön johtoon on tulossa muutos, mutta paikka on onneksi saatu varsin hyvään kuntoon niin kiinteitöjen, toiminnan kuin taloudenkin osalta. Valtuusto otti kantaa oman organisaatiomme lisäksi SLU:n rakennemuutokseen. TUL haluaa olla vahvasti mukana SLU:n operatiivisessa toiminnassa. Viikonlopuna TUL:n seurapäivillä käytiin hyvä keskustelu TUL arvoista nyt ja tulevaisuudessa käytännön työssä. Viikonloppu muuttui varsin tylsästi flunssan potemiseksi sunnuntaina.

1 kommentti

1 2 3 6